Eli kerran Mooses, tuo Herran mies.
Hänen kauttansa pyhä kansa
pääs vapaaksi, niin että sorron ies
löys lopun ja karkoittajansa.
Hänen jälkeläisensä perivät maan,
päin kulkivat päivää uutta.
Ei hauta oo kertonut milloinkaan
hänen kuolonsa salaisuutta.

Vain vieraskäynti on elämä,
niin lyhyt kuin tähdenlento,
saa pysyvän kodin ylhäällä
vasta ihmislapsonen hento.
On siellä merkitty kirjahan
nimi meidän itsekunkin
ja matkaamme alhossa maailman,
tulos työn sekä taistelunkin.

Ei ole siis yhdentekevää
kuinka asumme maailmaamme,
jotta kerran, kun loppuu juoksu tää,
elon kirjaan nimemme saamme!
Ja sitä ei sieltä löytyä voi,
jos ei rakkaus tietämme täytä,
ei koita iäisen aamun koi,
jos tääl emme uhria näytä.

Niin, voitoksi kullekin luetaan
siellä ylhäällä alttius kerran,
ken on kaikkensa kyennyt antamaan
on varmasti kirjassa Herran.
Tämä mainen matka jos millaisen
lopun saaneekin täällä sitten,
Isän koti on pysyvä, ikuinen
hällä parissa enkelitten.

Oli Suomella pitkäperjantai.
Monen loppui hiihtäjän latu,
ja surman luotihin kesken sai
moni päättyä kaunis satu.
Monen hurmetta sankarisotilaan
sai Suomemme kamara juoda,
he häipyivät pois - ei Marttilaan
heistä jäänyt mitään tuoda.

Ei mitään ruumiista - maaksihan on
sillä määränä tullakin kerran.
Ja jos multa on tuttu tai tuntematon,
mitä siitä, kun etehen Herran
myös sieltäkin jostakin nousevat he
ja on alttius ansio heillä
niin suuri, että nyt kansamme
taas rauhan saa kulkea teillä!

Heidän nimensä elämän kirjahan
on piirretty taivahassa.
Ne säilyvät ajasta aikahan
myös kotona Marttilassa!
Niin kauan kuin Suomi on vapaa maa,
se urhonsa uljahat muistaa,
ja jos se ne kerran unhottaa,
saa surma sen maahan suistaa!