Sinä, Jumala paljon kokea soit
tämän ankaran ajan lasten.
Sinä maahamme sodan ja surman toit,
se seisoimme kuoloa vasten.
Moni elämänlanka katkesikin,
monen veri sai hyytyä hankihin.

On isänmaa kutsunut poikansa
niin meillä kuin muissakin maissa,
on puollettu pyhiä arvoja
tulitaistoissa riehakkaissa,
koko maailma taistelutanner on,
pien yksilö heikko ja avuton.

Ja kuitenkin - maailmassa puhutaan
niin jaloina oikeudesta,
siitä kerskuvat itse nuo mahtavan maan,
joiden aseesta, ammuksesta
tuli, surma ja kuolema leviää,
veri vuotaa, ja rauniot jälkeen jää.

Eikö ain ole tiettykin todeksi,
että köyhän karitsa ainoo,
se on juuri se, jota naapuri
täällä himokkain katsein vainoo,
maa, ainoa omaisuus, häneltä pois,
mitä silläkään arvoa hänelle ois!

Me näytimme kaikelle maailmalle,
että sillä on arvo, ja suuri,
siitä kertovat kylmenneet urhomme,
tämä hautajaisjuhlakin juuri.
Suo suurin rakkaus henkensä
epäröimättä ystävän edestä.

Loit suomalaisille sydämeen
Sinä totuudenkaipuun ja kunnon,
vihan saimme me sortoon ja vääryyteen
sekä velvollisuudentunnon,
ne itse Sä meihin istutit -
siis miksi nyt pienesi hylkäsit?

Mikä maailman kohtalo viimein on,
sen tiedät Sä, Herra, yksin,
moni huokaa nyt orpo ja onneton:
Käy kanssani käsityksin!
Maanpiiri kaikki Sua rukoilee:
Taas rauhas suo, tälle loppu tee!

Ei ihmisten polkuja tiet ole Sun -
on isällä oikeus lapsiin,
mut aika tää ankara ahdistetun
monen kylvää harmaata hapsiin.
Tällä kaikella on jokin tarkoitus:
Pyhän Kirjan siis täyttyköön lupaus!

Sinä ahdistuksessa olijat
taas virvotat, lausuu se julki,
maan syvyydestä ne nousevat,
jotka kuolohon kerran kulki,
ja pelastus pientä odottaa,
apu, kenellä ei ole auttajaa.

Heidän verensä Sinulle kallis on,
ja he saavat elää, elää,
ja voiton virsi vankkumaton
heidän huuliltansa helää!
Mutta ne ovat joutuneet häpeään,
jotka vääryyttä kävivät etsimään.

Olet Jumala kansojen keskellä,
isä orpojen, itkevien,
olet korkea kohtalon määrääjä
näiden sankarivainajien.
Suru iäksi pois ja murhe muu:
Näin Jumalan tarkoitus toteutuu!