Oli kevät ja hanget huikaisevat,
pajun ummut kesästä unta näki.
Oli tallella usko ja unelmat,
te olitte nousevan päivän väki.

Te koitossa lapsuuden sunnuntain,
nuo palmut poimitte hartahina,
sinun lapsinas luvaten olla ain,
sinun kutsuas, Suomi, kuulevina.

Te kuulitte sen, kun vääryyden vuo
jo alkoi vyöryä ylitse maamme.
Nyt keväinen hanki vertanne juo,
mut vapaassa maassa me elää saamme.

Te, sankarit, meille sen ostitte,
se nuorta, kallista verta maksoi.
Koko maailman ihmeenä nyt on se,
mitä Suomen parhain nuoriso jaksoi.

Te keskellä taistelun tuoksinan,
kun uupumus oli vallata miehen,
kodin muistitte varmaan ja Marttilan:
Ei, työtä ei jätetä puolitiehen!

Pian pääsiäinen on palmuineen,
työ tehty on siksi, ja palaamme kotiin,
ase vaihtuu auraan ja kirveeseen,
ei rauhan miehestä ainiaks sotiin!

Te ostitte rauhan. Ei paluunne nyt
ole iloinen palmunhakemisretki.
On kirkossa kynttilät sytytetyt,
pyhä, hiljainen, harras on hautajaishetki.

Te hankitte meille vapauden
näin pelastain tuhannet tyyssijat Suomen,
ajast' aikaan me muistamme uhrin sen,
koko eheän maan siitä versoo huomen.

Toisarvoista vaikkapa onkin se,
mitä vainajasta on mullan alla,
sen kaivaten sinne kätkemme
ja siunaamme ne, jotka rintamalla

leposijansa tuntemattoman
maan rakastamansa sylissä saivat.
Heidän henkensä tarhassa taivahan
ovat ylhäällä, missä pilvien laivat

ja aurinko, kuu sekä tähtien vyö
sinne viittaavat heidän jälkeensä meitä.
Poissa sieltä on synti ja sota ja yö.
Pitäkäämme siis esikuvina heitä!