|
Heinäkuun 5. ja 6. päivän välisenä yönä 2003 syntyi Marttilassa Heikolan kylässä Nummenpään tilan Tassu-kissalle (jota myös Anturaksi eli Antsuksi kutsutaan) kolmen pienen kissanpojan pentue, joista toinen täysharmaa muutti lokakuun 10. päivänä naapurikylään Rekoisiin Tiensuun tilalle ja sai samalla nimen "Nefeli", joka on kreikkaa ja tarkoittaa pilveä, erityisesti sumupilveä.
Nefeli on aristokraattisen jalomuotoinen - kuin samaa sukua Venäjän tsaarien hovikissojen kanssa. Vain suuret pyöreät vihreänkeltaiset silmät paljastavat, että kyseessä ei olekaan venäjänsininen, vaan aito heikolansininen kissa. Nenästä hännänpäähän Nefeli on täysharmaa mukaan lukien tassunpohjat, hopeanhohtoinen turkki on sametinpehmeä ja uskomattoman tuuhea.
Nefelin harrastuksiin kuuluu ahkera ulkoilu (varsinkin kesäaikaan) sekä tietysti hiirestäminen. Nefelistä onkin kehittynyt huikean taitava hiirikissa - välillä herää suorastaa epäilys että tarhaako Nefeli niitä hiiriä siellä makasiinin alla, kun sinne vain mennään ja tullaan heti kohta takaisin hiiri suussa… Tontilla liikuskelu muutenkin ja puiden runkoja pitkin ylös alas säntäily on myöskin mieluisaa puuhaa. Kukkapenkkejä ja kasvimaata kaivellaan kesällä ahkerasti - täytyy sitä nyt jonkun olla emännän apuna puutarhahommissa!
Nefeli on myös melkoinen huushollerska - se hyörii mukana kaikessa mitä talossa puuhaillaan. Erityisen kiinnostunut se on ruuanlaitosta ja yleensäkin kaikesta mitä keittiössä touhutaan, varsinkin tiskialtaan ympäristö tuntuu kiehtovan Nefeliä suuresti. Veden kanssa läträäminen on nimittäin Nefelistä oikein hauskaa puuhaa. Heikolansiniselle rodulle tyypilliseen tapaan Nefeli myös saunoo yhdessä isäntäväen ja Melanourin kanssa joka lauantai pitkään ja hartaasti - sauna kun saa pikkuneiti Melanourinkin hetkeksi rauhoittumaan niin että Nefelikin voi rentoutua kunnolla.
Rentoutumisen taidon Nefeli kyllä osaa muutenkin - varsinkin, jos näköpiirissä sattuu olemaan sopiva syli johon hypähtää ja käpertyä kehräämään. Nefeli onkin suorastaan sylikissojen aatelia: sylissä viihdytään niin keittiössä, olohuoneen sohvalla kuin työpöydän ääressä PC:tä naputellessa - ja eritoten yöllä on mukava käpertyä emännän kainaloon tai tyynyn viereen nukkumaan.
<- takaisin
|