Jatkokertomus: "Nakke Sinervän® tarina"

Osa II
Osa III
Osa IV
Osa V
Osa VI
Syvästä burn outista toipuva Nakke on toistaiseksi lepäilemässä yksityisessä hoitokodissa Etelä-Espanjassa.
Toivomme Nakelle pikaista paranemista...

Osa I: "Voit vajota niin nopeasti, että kuvittelet lentäväsi."

Saatat hyvinkin muistaa kuulleesi tai nähneesi Nakke Sinervän nimen aikaisemminkin. Takavuosina, 1990-luvun vaihteessa hän oli toistuvasti esillä tiedotusvälineissä eri yhteyksissä. Lehtijuttujen perusteella kukaan ulkopuolinen tuskin pystyi muodostamaan kokonaiskuvaa Sinervän toiminnasta, joten lienee perusteltua merkitä tapahtumat muistiin nyt siten kuin hän itse ne kertoo.

Tämän tarinan syntymästä on syytä mainita sen verran, että Nakke itse otti minuun yhteyttä ja ilmoitti haluavansa kertoa tapahtumista niin kuin ne todellisuudessa etenivät. Samalla hän kohtuullista korvausta vastaan luovutti täydet yksinoikeudet tarinan edelleenlevittämistä varten. Lukiessasi tarinaa eteenpäin tulet varmasti huomaamaankin, että esitettyihin tosiasioihin on parasta suhtautua melkoisella varauksella; siinä määrin luovalla asenteella päähenkilö suhtautui silloin ja yhä edelleenkin reaalitodellisuuden ilmiöihin.

Tässä vaiheessa luovutamme kaiken vastuun tapahtumien tulkinnasta lukijalle:

Jukke Sinervän nuorempi velipoika polkaisi valkoisen Mercedeksensä kaasupedaalia siinä määrin innostuneena, että sai ohikulkijat kääntämään hetkeksi katseensa ja päivittelemään nuorison liikenneasenteita. Aihetta kohtuulliseen riemunpurkaukseen toki olikin; Nakke oli juuri valmistunut markkinointimerkonomiksi suorastaan tyydyttävin arvosanoin. Elämä oli edessä haastavana ja houkuttelevana kuin hääyö, ja Nakke oli päättänyt menestyä. Suunnitelmat menestyksen varmistamiseksi olivat jo pitkällä. Viimeisen opiskeluvuoden aikana Nakke oli kerännyt ympärilleen muutamia muita lahjakkaita nuoria miehiä, joiden kunnianhimo ja minäkuva Naken tapaan oli kehittynyt jo varhain varsin huomattaviin mittasuhteisiin. Opiskelun ohessa ja ajan myötä yhä enemmän sen kustannuksella miehet harrastivat pientä epävirallista kaupankäyntiä pääasiassa erilaisilla kulkuneuvoilla. Bisneksen menestyksellisyyden vertauskuvana oli jo mainittu pari vuotta vanha Mersu, joka pari kuukautta sitten oli päätynyt Naken henkilökohtaiseen käyttöön erään onnistuneen vaihtokaupan seurauksena. Nakke oli nimittäin onnistunut vaihtamaan sedältään perintönä saamansa Nissan Cherryn Mersuun maskulaisella vanhemmalla leskirouvalla. Miesvainajan peruja ollut isokokoinen saksalaisauto kun ei ollut rouvan mieleen ja muistutti vielä ikävästi miehen taipumuksesta rehvastella autollaan ja rahoillaan. Niinpä sitten rouva vaihtoi tuon autonrotjakkeen lähinnä muodollisella välirahalla paremmin käteen sopivaan samanikäiseen tanssikenkään, ja Mersukin sai ominaisuuksiaan arvostavan uuden omistajan. Naken vanhemmat eivät olleet koskaan omistaneet minkäänlaista autoa. Levyseppä-isällä oli vain muutaman sadan metrin työmatka konepajalle, jossa valmistettiin alihankintana mitä moninaisimpia osia läheisellä telakalla rakennettaviin valtamerilaivoihin. Naken isä työskenteli tavallisesti porukassa, joka kokosi laivojen wc-moduleja. "Mailma kaikkest parhamppi paskahuusei." luonnehti isä-Sinervä ylpeänä työnsä tuloksia.

Pojat eivät kokeneet vanhempiensa työsaavutuksia varsinaisesti ylpeilyn arvoisiksi. Pienestä pitäen heillä oli kristallinkirkkaana tavoitteena tehdä rahaa, ja ennen kaikkea tehdä sitä paljon ja nopeasti. Päätös vain lujittui, kun poikien ollessa siinä kymmenen vuoden ikäisiä heidän serkkunsa tuli kesälomallaan Ruotsista esittelemään uutukaista Volvoaan, jonka valmistumisessa hänen omalla työpanoksellaan oli keskeinen ja korvaamaton sija, ainakin hänen omien puheidensa mukaan.

Tuon kesäisen viikonlopun kuluessa, jonka Pentti-serkku vietti Turussa Nakelle kirkastui auton merkitys ihmisen ja aivan erityisesti nuoren koiraan elämässä. Kysymys ei ole mistään tavanomaisesta peltilaatikosta, joita esimerkiksi isän tekemät vessamoduulit olivat. Auto on ihmisen aikaansaannosten kuvajainen, mitä suurempi ja kiiltävämpi sitä menestyneempi ja merkittävämpi ihminen. Surkeimmista surkeimpia selkärangattomia luusereita olivat ne, jotka eivät omistaneet tuota jumalten vankkuria ensinkään.


Osa II

Ennen kahdettakymmenettä syntymäpäiväänsä Nakke oli omistava jos ei nyt aivan kaupungin kalleinta autoa, niin ainakin sellaisen, jota Pentti-serkku ei koskaan pystyisi hankkimaan. Nakke päätteli, että jos autolla oli näin huumaava vaikutus häneen itseensä, täytyisi se herättää vastaavia intohimoja muissakin ihmisissä. Aikansa asioita seurattuaan hän huomasikin, että auto ei jätä ketään kylmäksi. Toisilla se synnyttää palavan halun omistamiseen, jopa siinä määrin että ihminen toteuttaa autoon liittyviä itse luomiaan tarpeita muiden, hierarkiassa huomattavasti ylemmillä oksilla killuvien tarpeiden kustannuksella. Nakke oli nähnyt Varissuon synkissä slummeissa ajoneuvoja, jotka kelpaisivat melkenpä ministerien kuljettamiseen; ainakin alivaltiosihteerien, osastopäälliköiden ja muiden pienempien, mutta silti aika suurien kihojen kuljettamiseen ne olisivat olleet omiaan. Niin ikään maaseudulla ei niin kurjaa ja rapistunutta mökkiä löytänytkään etteikö sen pihalla komeilisi monin verroin asumusta arvokkaampi peltilehmä.

Auton omistamiseen liittyvän valtavan emotionaalisen latauksen johdosta autojen ostossa ja myynnissä täytyy piillä huikeita ansiomahdollisuuksia. Ihmiset ovat sopivassa mielentilassa valmiita uhraamaan mitä tahansa millaisilla ehdoilla hyvänsä saadakseen palvoa sitä epäjumalaa, johon ovat mielistyneet. Tarvitsee siis vain auttaa heitä pääsemään tuohon transsinomaiseen mielentilaan, jossa kaikki maallinen, kuten raha ja järki menettää merkityksensä.

Toisaalta ihminen, joka vakaasti uskoo, että hänen oma autonsa on osoittautumassa vaikeasti markkinoitavaksi, toinen toistaan huolestuttavampien äänien ja ilmiöiden kammottavaksi oireyhtymäksi, joka lähimmän viikon aikana tulee korjauslaskujen muodossa hävittämään olemattomiin sen vaihtoon vuosien mittaan vaivalla hankitut rahat, ei halua mitään muuta niin kiivaasti kuin päästä eroon entisestä ajoneuvostaan, joka yht'äkkiä on muuttunut paitsi arvottomaksi, myös kuljettajalleen lähes hengenvaaralliseksi. Tässä tapauksessa myyjällä on suorastaan velvollisuus vapauttaa autoilija moisen hirviön ikeestä.

Luodakseen menestyksekkään uran autoalalla on siis vain vakuutettava ihmisiä vuoroin kahdesta asiasta, että heidän nykyinen autonsa on zombie, joka ensi yönä hiipii ahmimaan heidän aivonsa ja että tarjottu toinen, aivan vastaava vaihtoehto tekisi heidät onnellisiksi. Siis vain kaksi asiaa. Mikä parasta tätä voi saman ihmisen kohdalla toistaa loputtomiin, niin kauan kuin heillä rahaa tai luottokelpoisuutta riittää. Nakke oli selvästi löytänyt taipumuksiaan vastaavan urakaaren pään.

Niinpä hän alkoi tiiviisti harjoitella näitä kahta asiaa käytännössä. Ensimmäinen liiketoimi, johon hän sovelsi uutta metodiaan oli Tuomiokirkkosillan alta Aurajoesta löydetyn Jopo -merkkisen polkupyörän vaihtaminen vähemmän ruosteiseen ja modernimman malliseen. Suuri oli Naken omakin ihmetys, kun hän huoltoaseman pihalla satunnaisesti valitsemansa uhrin maastopyörällä polki kotiinpäin puolen tunnin puhumisen jälkeen. Hän ei juuri itsekään muistanut, mitä kaikkea oli tullut sanotuksi, mutta lopputulos oli kuitenkin yhtä käsittämätön kuin tavoiteltukin: äijä oli vaihtanut hyvän pyöränsä romuun. Voiko tämä olla näin helppoa!

Hieman Nakkea huolestutti se, että oman myyntipuheensa sisällöstä hänellä ei ollut juuri muistikuvia. Ilmeisesti hän puheensa aikana vaipui jonkinlaiseen hurmokseen, samaan tapaan kuin saarnamiehet ja poliitikot. Vakuuttavuuden ja vilpittömyyden vaikutelman luomiseksi ja hurmoksen tartuttamiseksi kauppakumppaniin oma hurmos oli välttämätöntä. Toisaalta siihen liittyi riski: miten vastata puheistaan, jos ei itsekään tiedä mitä on sanonut. Nakke päätti saman tien, ettei koskaan antaisi myymälleen tavaralle minkään valtakunnan takuita. Eikä niitä kukaan muistaisi vaatiakaan, jos vain lumous säilyy siihen asti, että kumppanista pääsee eroon. Ylipäänsä kaupanteko alkoi tuntua enemmän kokonaisvaltaiselta taide-esitykseltä kuin määrämuotoihin sidotulta liiketoimelta. Hyvässä kaupantekoperformassissa yhdistyvät tanssi, teatteri ja lyriikka ennenkokemattomalla tavalla. Kuitit, takuut ja muut kuivat trivialiteetit vain tuhoavat kaupanteon hetken dramaattisen dynamiikan, joka ainutkertaisuudessaan on herkkä ja hauras kuin perhosen siipi.


Osa III

Myöhemmin Nakke pani vielä tyytyväisenä merkille, että kulkuneuvojen kaupassa yleensä ja aivan erityisesti autokaupassa jota kuinkin jokainen koki olevansa enemmän tai vähemmän asiantuntija. Kunhan auto vain oli suurin piirtein teknisesti kunnossa, ei ollut pelkoa että ostaja tulisi jälkeen päin valittelemaan tai purkamaan huonoa kauppaansa. Asiantuntijaa ei nähkääs petetä. Asiantuntija menettelee tultuaan kusetetuksi samaan tapaan kuin byrokraatti tehtyään virheen: hän leimaa sen salaiseksi ja arkistoi.

Nyt Nakella kuitenkin oli juhlapäivä. Vastoin kaikkia omia ja sukulaistensa odotuksia hän oli kuin olikin saanut paperit ulos kauppaoppilaitoksesta, vaikka koulunsa kalustuksen ja muun infrastruktuurin mahdolliseen kulumiseen hänellä ei ollut osaa eikä arpaa. Sen sijaan hän oli ansiokkaasti käyttänyt kaupallista lahjakkuuttaan opintosuoritusten ostamiseen. Saattaa olla, että opettajatkin hiljaisesti hyväksyivät Naken ajatusrakennelman siitä, että hän luonnonlahjoillaan korvaa moninkertaisesti sen, mistä oppitunneilla jää paitsi. Hänen mielestään kaupallisen koulutuksen tasoa, tehokkuutta ja omaksumista tulisikin arvioida ensisijaisesti kuukausitulojen eikä arvosanojen perusteella. Erityisen vaikutuksen moneen opettajaan teki Naken kiiltävä Mercedes, jollaiseen matalapalkka-akateemisella ei koskaan olisi mahdollisuuksia. Tietämättään Nakke sai opintokorttiinsa monta hyväksyttyä merkintää karautettuaan uudella autollaan ensimmäistä kertaa oppilaitoksensa pihaan.

Opintomenestys ei ollut Naken arvomaailmassa millään sijalla. Hänestä kouluissa istuminen oli silkkaa ajanhukkaa, kun sen ajan voisi käyttää rahan tekoon. Kaupanteon opetteleminen kuullosti hänestä kaikkein idioottimaisimmalta, kauppaa joko osaa tehdä tai sitten ei. Kaikki muut taidot, jotka itse asiassa vain palvelevat kaupankäynnin tarpeita, voikin sitten opetella työn lomassa ja ohessa. Toisinaan hän ajattelikin, että yleispätevä 20/80 -sääntö oli paikallaan tässäkin asiassa. Viidesosa ihmisistä osaa jollakin tavalla myydä, loput neljä viidesosaa eivät, ja tämä onkin oivallinen suhde, joka takaa sen, että kauppamiesten tulot eivät missään olosuhteissa pääse ehtymään. Onhan toki selvää, että kauppiaat joutuvat keskenäänkin vaihtamaan tavaroita ja palveluksia, mutta varsinaiset voitot tehdään ostajien kastiin kuuluvan väestönosan kanssa.

Ulkoisesti Nakke oli melko tavanomaisen oloinen nuori mies, pari senttiä yli satakahdeksakymmentä, normaalivartaloinen ja ristiverinen. Hänen olemuksensa oli tosin siisti, mutta se oli myötäsyntyistä; hän oli siisti aina. Toisin kuin muilla ihmisillä, jotka aamuisin tai keskellä yötä herätettynä näyttävät räjähtäneiltä ja nuhjuisilta silmäpusseineen ja hapsottavine hiuksineen, Nakella ei koskaan ollut ongelmia siisteyden kanssa. Hänen ei liioin tarvinnut kiinnittää huomiota koko asiaan. Mannekiinikoulun ohjeiden mukaan sliipatuista myyntitykeistä, joille peilin ohi käveleminen pysähtymättä tuottaa sanoinkuvaamattomia kärsimyksiä Nakella olikin varsin matala käsitys. Myyjän pitää näyttää vilpittömältä ja ostajaan nähden korkeintaan hänen vertaiseltaan. Huvittuneena Nakke muisteli amerikkalaisen tehomyyntioppaan satiirista yleisohjetta: vilpittömyys on kaiken ydin - niin pian kuin opit teeskentelemään sitä, koko maailma on jalkojesi juuressa.

Nakke oli päättänyt myös rikkoa vanhan nyrkkisäännön, jonka mukaan ihminen voi elää vain joko rahaa ansaiten tai sitä tuhlaten. Nakke oli sitä mieltä, että menestyksen pitää näkyä, jolloin se houkuttelee luokseen lisää menestystä. Tänään oli sopiva päivä näyttää menestyneeltä, vaikka rakettimainen nousu liike-elämän ja verokalenterin huipulle vuorineuvosten ja konsernijohtajien seuraan oli vasta edessä. Mersu nyökähti kevyesti pysähtyessään erään keskikaupunkikorttelin sisäpihalle vieraille varattuun pysäköintiruutuun.


Osa IV

Niko oli Turun tekulla toista vuotta opiskeleva Naken vanha peruskoulukamu. Kaksikymppinen, kuten Nakkekin, mutta selvästi lyhyempi, vaaleatukkainen ja jotenkin boheemin oloinen. Oikeastaan aika kaukana tekniikan opiskelijan stereotyypistä. Nikon hiukset olivat ohuet ja ulottuivat lähes olkapäille asti - ovikellon soidessa vaatetuksena hänellä oli Black Horse -merkkiset polvipituiset kalsarit, villapaita, jonka alla virttynyt t-paita ja jalassa villasukat, kädessä olutpullo täydentämässä vaikutelmaa elämänhallinnan hienoisesta horjahtelusta.

Niko oli Naken ainoa lapsuudentuttu hänen neljän miehen ryhmässään, joka myöhemmin ristittiin Daltonin veljeksiksi. Lisäksi Niko oli kaikkein näkymättömin, eikä juuri esiintynyt julkisesti - itse asiassa ajatuskin esiintymisestä puistatti häntä. Lukujen ja suunnitelmien esitteleminen muille Daltonin veljeksillekin erilaisissa epävirallisissa palavereissa oli hänelle koettelemus. Ottaen huomioon hänen välinpitämättömyytensä omasta ulkonäöstään lienee ollutkin parempi, mitä vähemmän hän näyttäytyi ulkopuolisille.

Nikon suurin ansio oli uskomattoman hyvä muisti. Sen lisäksi hänellä oli kyky analysoida ja kombinoida muistissaan olevaa aineistoa poikkeuksellisen kreatiivisella tavalla. Näiltä osin hän toisin sanoen vastasi täysin työnsuunnittelijoiden ja toimenkuva-arkkitehtien ihannetyöntekijää, vahinko vain, etteivät hänen muut henkilökohtaiset ominaisuutensa olleet hänen älykkyytensä tasolla. Jo lueteltujen puutteiden lisäksi hän oli tavattoman epäsosiaalinen ja epäkäytännöllinen. Todennäköisesti hän olisi ennen pitkää kuollut nälkään, jos muut veljekset eivät olisi tuoneet hänelle ruokaa. Niko ei koskaan käynyt kaupassa.

Nikon yksiön kalustus oli turkulaisen mittapuunkin mukaan hyvin askeettinen - huoneessa oli sängyn lisäksi vain vanha nojatuoli ja mustavalkoinen matkatelevisio. Muita huonekaluja ei ollut, sen sijaan oli jumalattomat röykkiöt kirjoja ja toiset jumalattomat röykkiöt olutpulloja ja -tölkkejä.

"Terve!" totesi Nakke astuessaan huoneeseen. "Olet näemmä juuri siivonnut. Et kai pahastu, jos siitä huolimatta pidän kengät jalassani."
"Toki." vastasi Niko lyhyesti. "Se on sitten urakka ohi sinulla." hän kommentoi Naken päälaella keikkuvaa harmaatupsuista merkonomilakkia.
"Aivan arvosanoista riippumatta työmäärä ja tulokset korreloivat negatiivisesti, mitä opintomenestykseeni tulee. En voi olla hämmästelemättä sitä leväperäisyyttä ja vastuuttomuutta, jolla maamme oppilaitoksista jaetaan tutkintotodistuksia, kuin lentolehtisiä. Mutta hyvä näin. Oletko muuten syönyt mitään. Juomapuoli näyttäisi olevan järjestyksessä." huolehti Nakke.
"No, tiedäthän sinä minut" vastasi Niko.
"Saat luvan tulla Marinaan juhlimaan valmistumistani. Pistetään pöytä koreaksi. Eikä mitään mutkuja, otetaan joku pieni neuvotteluhuone ja syödään siellä niin sinun ei tarvitse olla esillä. Sitä paitsi meillä on asioita. Nyt on aika ryhtyä tositoimiin ja rahan tekoon." kommentoi Nakke. "Jukka ja Petteri tulevat myös. Tänään tehdään alustavat suunnitelmat ja huomenna pannaan tuulemaan."

Marina Palacen kabinetit olivat periaatteessa varatut tällaisena iltana, jolloin useista eri oppilaitoksista valmistui yhteensä tuhatmäärin opiskelijoita. Nakke oli kuitenkin vuosien varrella tullut tutuksi paikan eteisvahtimestarien kanssa, ja tonnin setelin vilauttaminen syvensi tuttavuutta entisestään. Eipä aikaakaan, kun jo koko liikemiesnelikko istui pöydässä edessään näyttävä ja ilmeisen maittavakin illallinen asiaankuuluvine juomineen. Muutaman hetken porukka maisteli ruokiaan keskittyneesti, kunnes Nakke katkaisi hiljaisuuden.

"Jassoo pojat, juttu lienee sitten sillä lailla, että heti maanantaiaamusta tehdään kierros kaupungilla ja ryhdytään hoitamaan raha-asioita herrasmiehille sopivalle tolalle. Olen jo alustavasti ottanut selvää eri rahoitusvaihtoehdoista. Aika on nyt sellainen, että rahaa suurin piirtein tungetaan yritteliäiden ihmisten taskuihin, jos ei nyt aivan ehdottomasti kieltäydy ottamasta. Lisäksi tilanne on sikäli hupaisa, että vakuudeksi riittää parin kaverin nimmari ja rehellisen näköinen naamavärkki.

Jos me jokainen nyt kävisimme vaikka tuossa torin kulman KOP:ssa hakemassa henkilökohtaista lainaa yritystoiminnan aloittamiskustannuksiin sanottaisko puoli milliä per lärvä niin että aina pari muuta vetää nimensä alle, niin siinä meillä on jo kahden miljoonan alkupääoma. Kaiken lisäksi saman ruljanssin voi käydä läpi lisäksi ainakin kahdessa muussa pankissa, ei niillä nykyisin ole kiinnostusta tsekkailla muissa pankkiryhmittymissä olevia lainoja. Nopeasti kun toimitaan maanantaiaamupäivän aikana niin tiedot eivät vielä välttämättä ole ehtineet yhdenkään pankin luottorekistereihin. Olen joskus kattellut, kun niitä hyväksyttyjä luottohakemuksia on vinot pinot pankinjohtajan pöydänkulmalla makaamassa tyhjän panttina.

Toisaalta pankkiirit on vain tyytyväisiä kun ihmisille raha kelpaa, varsinkin jos se sijoitetaan liiketoimintaan. Niillä on kuulemma nykyään tällainen kannustava provikkapalkka siellä pankeissa. Mitä enemmän ne kylvää rahaa maakuntaan, sitä enemmän liksaa.

Maanantai-iltapäivänä meillä pitäisikin sitten olla kullakin tilillä tuollaisen keskiverto lottovoiton verran plätää, ja täysin rehellisesti hankittua." Nakke selitti posket punehtuneena innosta.

"Mutta niinkuin Henry Ford jo aikoinaan totesi, raha on kuin käsi tai jalka - jollet käytä sitä se kuihtuu pois. Vielä ensi viikolla me tosiaan perustamme yhtiön, eikä vain yhtä vaan monta, joten kippis yhtiömiehet. Nimittäin yrityksille vasta rahaa onkin tarjolla ja se on vieläpä sellaista rahaa, jota ei tarvitse edes maksaa takaisin. Ja jos yksi yritys saa vaikkapa miljoonan tuet vuodessa, niin kymmenen yritystä saa kymmenen miljoonaa. Tarvitaan vain vakuuttavat liiketoimintasuunnitelmat ja vaikuttava nippu erilaisia investointisuunnitelmia ja tuotantokalkyylejä.

Yritykset tulee vain rakentaa sellaisiksi, että ne kuluttavat itsessään mahdollisimman vähän rahaa ollen siitä huolimatta ulospäin aktiivisesti toimivan oloisia. Ne rahaa jakavat tyypit eivät takuulla koskaan tule käymään niissä firmoissa, joten tärkeintä on, että niille lähetettävät paperit ovat säntillisesti laadittuja - jos papereissa on niille jotain epäselvää, niin ne voivat hitto vie laittaakin jonkun kyttäämään.

Vuoden loppuun mennessä pitäisi olla kasassa siinä sadan miljoonan verran pelimerkkejä koossa, ja jos olette vähänkin seuranneet pörssikursseja, niin tuollaiset kahden-kolmenkymmenen prosentin tuotot ovat vielä varsin tavanomaisia. Jaetaan vaikka se sata miljoonaa kahdenkymmenen suurimman yhtiön osakkeille, niin sieltä rapsahtaa takuuvarmasti kolmisenkymmentä milliä vuodessa - seitsemisen miljoonaa joka jätkälle, jota pitäisin ihan kohtuullisena vuosiansiona, etenkin kun sen saa tekemättä mitään." jatkoi Nakke yksinpuheluaan.

Toiset keskittyivät enemmän pöydän antimiin. Olihan nämä asiat jo periaatteessa puhuttu ja sovittu, mutta Nakke oli porukan innokkain, kiihkein ja ahnein. Toisetkin tunsivat tietysti rahan arvon, mutta olivat ehkä harkitsevampia ja miettivät asioita useilta eri näkökulmilta ennen puhumista. Heidänkin oli toki myönnettävä, että ajat olivat muuttuneet siitä, kun pankinjohtajan luokse mentiin lakki kourassa ja vaikutusvaltaisten henkilöiden suositukset taskussa jos mieli saada velkaa edes puolet kiinteistön arvosta. Ja silti vaadittiin kaksi tai useampi takaaja, joiden taustat vielä tutkittiin huolellisesti. Muutaman tonnin vippipäätöstä voi saada odotella päivätolkulla.

Tältä kannalta ajatellen suunnitelmassa ei tosiaan ollut mitään suorastaan laitonta. Moraalitonta ehkä voi olla se, että perustettavissa firmoissa ei alun alkaenkaan ollut aikomus tuottaa mitään - mutta moraalia ei voi syödä…ei myöskään juoda, ja tarkoitushan kaikilla oli jossain vaiheessa pitää hieman hauskaakin. Mieluusti niin pian kuin suinkin.

Viriileinä nuorukaisina tuoreet liikemiehet viettivät iltaa Marinan yökerhon kiehtovan kansainvälisessä ilmapiirissä aina sulkemisaikaan asti, ja taisipa joku heistä päästä vielä jatkoillekin johonkin torin varren keskustayksiöistä. Itse kullekin sunnuntain lepopäivä oli joka tapuksessa tarpeeseen, siinä määrin voimille käyvää oli suunnitella loistavaa tulevaisuutta suomalaisen rahamaailman villinä sykkivässä viidakossa.


Osa V - Lainapäätöksiä kauppatorin kulmilla

Maanantaiaamu avautui jo kesäisen lämpimänä ja aurinkoisena, vaikka elettiin vasta kesäkuun ensimmäistä viikkoa. Nakke heräsi varhain, jo puoli kahdeksan aikoihin ja pani tyytyväisenä merkille ulkona vallitsevan säätyypin - kaunis ilmakin vaikuttaa osaltaan ihmisten mielialoihin ja hyvällä mielellä olevalta pankinjohtajalta riittää varmasti ymmärrystä uraansa aloitteleville liikemies-yrittäjille.

Pikaisen sillivoileipäaamiaisen jälkeen Nakke oli valmis kohtaamaan paikallisen rahamaailman ylimmäiset kirstunvartijat vertaisinaan. Hän pukeutui huolellisesti vast'ikään hankkimaansa väljään italialaiseen pukuun ja valitsi hillityn vilunvärisen solmion, jonka arvioi vetoavan neuvottelukumppaniensa monetaristiseen makuun. Partaveden ja deodorantin hän jätti tarkoituksellisesti pois kuvioista, koska ne saattaisivat luoda mielikuvaa naismaisuudesta, epävarmuudesta ja hermostuneisuudesta.

Pankit olivat tehneet rahan lainaamisen fyysisestikin vaivattomaksi sijoittumalla kaikki kauppatorin ympärille, lähelle toisiaan. Muutaman sadan metrin säteellä torin keskipisteestä miljardit markat homehtuivat holveissa odottaen ottajaansa. Raha pitää panna liikkeelle, tuottamaan lisää rahaa. Tuoreena liikemies-sijoittajana Nakke tunsi kuumeista kärsimättömyyttä miettiessään tulevan päivän pikkumaisia muodollisuuksia, jotka vielä erottivat hänet noiden omaisuuksien käyttöoikeudesta.

Hänen mieleensä pujahti myös ajatelma, jonka mukaan elämää voi elää joko rahaa ansaiten tai sitä tuhlaten - kukaan ei ehdi tekemään molempia. Siinä on kyllä perää, arveli Nakke. Hänellä ei kuitenkaan ollut tarkoitus uhrata liiemmin aikaa ansaintavaiheeseen, vaikka onnettomat olosuhteet pakottivatkin hänet raapaisemaan myös tämän elämän raadollisemman puolen pintaa.

Siinä torin kulmalla seisoessaan Nakke tunsi itsensä Roope Ankaksi rahasäiliössään. Hänen ja käsittämättömien rahamassojen välillä ei ollut kuin pankkikiinteistöjen seinät, jotka sopivissa olosuhteissa ovat hauraita kuin perhosen siipi. Niin absurdilta kuin tuo ajatus tuntuikin, tulevaisuus oli todistava sen oikeaksi…


Osa VI - Ylösnousemus

"Ei jumalauta!", sähähti Nakke tuijottaen keskittyneesti huoneensa katosta risaisen johdon varassa roikkuvaa lamppua.

Nakke oli viettänyt tässä huoneessa viimeiset puoli vuotta kuin amppelikukka, jota ulkopuoliset ihmiset olivat pitäneet hengissä. Hänellä ei ollut juuri minkäänlaista muistikuvaa siitä, miten hän oli huoneeseen tai ylipäätään Espanjaan joutunut. Luojan kiitos, hänellä oli ollut riittävästi rahaa maksaakseen hoitonsa.

Nyt hänen mittansa alkoi olla täysi. Täältä on päästävä ulos ja heti!

Nakke säntäsi saman tien kaapilleen etsimään vaatteitaan, mutta löysi vain sairaalan aamutakin ja tohvelit. Mahtoiko hänellä edes olla vaatteita sairaalaan tullessaan?

Hän kietaisi aamutakin päälleen ja potkaisi tohvelit jalkaansa ja syöksyi ulos. Ovi avautui terassille, josta pääsi suoraan puutarhaan. Terassi oli rakennuksen pitkän seinän mittainen ja sen kummassakin päässä oli ovi.

Nakke astui muutaman rappusen alas terassilta puutarhaan, jossa kevät alkoi tehdä tuloaan. Aurinko paistoi jo lämpimästi - lämmintä oli reilusti yli kaksikymmentä astetta. Hetken Nakke tunsi olonsa epätodelliseksi; oliko hän vielä hengissä. Taivaallista vaikutelmaa täydensi valkoiseen hoitajan univormuun pukeutunut tumma kaunotar, joka lähestyi Nakkea kukkapenkkien reunustamaa polkua pitkin. Suihkulähteen solinalta ei voinut vielä kuulla, mitä tyttö puhui, mutta selvästi hänellä oli jotain asiaa. Eipä silti, tietääkseen Nakke ei olisi espanjaa ymmärtänytkään.

Onneksi tyttö oli tumma. Nakke muisti, että enkelit ovat kaikki blondeja, joten elossahan tässä mitä ilmeisimmin ollaan. Hetken Nakke ajatteli paeta, mutta pitkällekö ummikko suomalainen selviäsi ilman rahaa näissä tamineissa. Oli siis yritettävä ottaa selvää, mitä on tapahtunut ja missä hän tarkkaan ottaen oli.

Näiden pohdiskelujen aikana hoitaja oli jo ehtinyt Naken luokse ja alkoi jatkuvan puhumisen säestyksellä taluttaa tätä polkua myöten kohti kauempana näkyvää rakennusta. Lähemmäs tultaessa alkoi näyttää siltä, että kyseessä olisi jonkinlainen hallintorakennus, koska ikkunoista näkyi kirjoituskoneiden ääressä työskenteleviä ihmisiä.

Sisällä tyttö kuljetti Naken huoneeseen, jossa valtavan tammipöydän takana istui valkoisessa lääkärintakissa tumma, keski-ikäinen mies, joka ohjasi Naken istumaan oven vieressä olevalle nahkasohvalle. Mies keskittyi papereihinsa ja Nakke ei voinut juuri muuta kuin analysoida huoneen sisustusta. Värit olivat tummia seinillä riippuvia tauluja myöten. Tapetit olivat tummanvihreät ja kukkakuviolliset. Samanlaisia käytettiin Suomessa joskus 50 - 60 -luvuilla.

Noin vartin istuskelemisen jälkeen avoimelle ovelle saapui jakkupukuun pukeutunut vaalea nainen, joka tervehti ensin pöydän takana istuvaa miestä ja sitten Nakkea näin sanoen:"Sää oles si kans vironnu. Kummottos sää ny si ollenka jakselet?"

"Ei mul ny enää mittä hättä ol.", vastasi Nakke helpottuneena. "Muk kui mää ole tänne oike joutunu?", ihmetteli hän heti perään. (Että tuntuikin hyvältä kuulla pitkästä aikaa tuttua Turun murretta - ei, kyllä tämä taisi sittenkin olla halikkolaista.)

"Jos ny kumminkin lährettäisiin ensi täält poies. Etteivä vaa ruppe enää perumaan. Mää juttele ton tohtorin kans vähä aikka. Mens sää vaik tonne ulos istumaa, kon es ol monee aikka ulkon ollukka.", vastasi nainen

Nakke poistui kuuliaisesti huoneesta ja istahti puutarhan puiselle penkille auringonottopositioon. Ympäröivän luonnon tuoksut olivat huumaavia tähän aikaan vuodesta.

...JATKUU...

Jatko-osia ilmestyy toisinaan. Ilmoitus uuden osan ilmestymisestä tulee olemaan näkyvästi esillä ainakin tämän dokumentin alussa.

Seuraa tilannetta... minne Nakke lopulta päätyy...

Jatkuu taas joskus...tai niillä main...